Kääpiö
Soturit, sepät, käsityöläiset, duunarit.
︿
Vuorten parrakkaat pitäjät, juhlien äänekkäät isännät, koreiden pöytien asenteikkaat emännät.
︿
RIIMUKirveet ja kultakäädyt, SUKUJUHLAT JA PERINNEKALJA, villisikapaisti ja mustakarhun talja.
Kääpiöt herättävät ulkomuodollaan usein joko kummastusta tai kunnioitusta: he ovat huomattavasti muita rotuja lyhyempiä, mutta sitäkin jykevämpiä ja massakkaampia pieniä lihaskimppuja.
Kääpiöillä on luonnostaan vahva lihaksisto ja he kestävät rasitusta ja ääriolosuhteita erityisen hyvin. Miehillä ja joskus naisillakin kasvaa runsas parta ja tuuheat viikset, joita he hiustensa ohella koristelevat erinäisin helmin ja punoksin. Kääpiöt tunnetaan suuresta sydämestään ja lämminhenkisyydestään. Vuosituhansia pitkät perinteensä käsitöiden parissa on vakiuttanut rotuun valtavan kirjon eri alojen seppiä, jotka usein ovat kokonaisten sukujen kulmakiviä. Aivan aikojen alusta asti ovat kääpiöt louhineet vuorten sisältä erilaisia rikkauksia, joita he myyvät raakamineraalina tai valmistavat niistä erilaisia hyödykkeitä. Kääpiöiden juhlat tapaavatkin olla hyvin näyttäviä eikä niissä säästellä niin koristeissa kuin pöydänkään antimissa.
Kääpiöille yleisiä ammatteja ovat kaikenlaiset raskaat työt kuten puunhakkaaja, mainari, teurastaja ja soturi. Varsinkin nuoret kääpiöt ovat usein tällaisissa töissä, kun taas vanhemmiten he alkavat erikoistua sepän töihin. Kääpiöt elävät noin 200 vuotiaiksi. He voivat lisääntyä ihmisen ja örkin kanssa, puolikääpiöt eivät yleensä kohtaa suurta syrjintää kantarotunsa parissa vaan mukautuvat sukunsa riveihin hyvinkin tervetulleina jäseninä. On kuultu myös tapauksista joissa kääpiö on lisääntynyt haltian kanssa, joskin se on hyvin harvinaista.
Kääpiö on Raunan kantarotu ja heitä näkee katukuvassa eniten, myös suurin osa saaren isoista kaupungeista on vanhojen kääpiösukujen hallitsemia.
Ihminen
Kirjurit, kauppiaat, maanviljelijät, metsästäjät.
○
SATAMIEN ILOISET KASVOT, KAUPUNKIEN NUIVAT VARTIJAT, JOKAPAIKAN ETEVÄT HÖYLÄT.
○
TUOTTELIAS KARJA ja kiitollinen rakas, KULTAKOLIKKO JA HOPEAHARKKO, KALANSAALIS JA PUNOTTU VERKKO.
Jos joskus et ole ihan varma minkä rodun edustajaa katsot, voi se hyvinkin olla ihminen, sillä tämä rotu on muun lajikirjon keskellä niin monimuotoinen että sen voisi heittämällä sekoittaa kääpiöön ja haltiaan, toisinaan jopa örkkiin. Ihmisten pituus ja ruumiinrakenne on vahvasti sidonnainen perimään ja se voi vaihdella ihan laidasta laitaan, on lyhyttä ja pitkää, hoikkaa ja vantteraa. Heidän ihonsa väri voi olla sairaalloisen kalpea, punertavan ruskea ja jopa lähes musta.
Raunan ihmiset ovat alunperin saapuneet saarelle laivoilla, jääden lopulta elämään kääpiöiden kulttuurin kylkeen. Usein ihmiset päätyvätkin niihin ammatteihin joissa kääpiöt eivät niinkään viihdy, tällä tavalla nämä kaksi rotua ovat kasvaneet limittäin saaren alkuajoista saakka. Ihminen on rakenteellisesti melko kevyt ja heikko, joten heitä harvemmin näkee raskaissa töissä. Ihmiset eivät muodosta suuria sukulinjoja, vaan he tapaavat elää perhekeskeisesti siellä missä kokevat viihtyvänsä. Onkin tavallista että nuoret ihmiset lähtevät kotoa etsimään omaa paikkaansa, palaten vanhempiensa luokse vain vierailemaan silloin tällöin.
Ihmiset elävät melko lyhyen elämän, arviolta 60-90 vuotiaiksi, he alkavat kuitenkin itsenäistyä aikaisintaan jopa 15 vuotiaina. Ihminen kykenee lisääntymään kääpiöiden, örkkien ja haltioiden kanssa, toisinaan nämä puoli-ihmisetkin säilyttävät lisääntymiskykynsä, mutta ainoat kirjatut tapaukset ovat olleet puoli-ihmisen ja ihmisen välillä.
Ihmiset ovat Raunassa hyvin yleinen rotu, lisäksi heitä tulee jonkin verran laivojen mukana muista maista.
Kuria
mERIKAPTEENIT, SOTILAAT, JÄLJITTÄJÄT, KARJAPAIMENET.
✣
LUOTETTAVAT KISÄLLIT, TARMOKKAAT TYÖLÄISET JA NÄLKÄISET ELÄTIT.
✣
Lihakeitto jA kotoisa kapakka, luottotehtävät ja sydänystävät, uupuneet matkalaiset taskut täynnä aarteita.
Kuria on rotuna hieman omalaatuinen historialtaan. Koiramainen hybridirotu, jonka juuret ovat kiistellyt mutta yhtä lailla hämärän peitossa. Jotkut uskovat että kuriat ovat vain örkkien rotuhaara, joka on sopeutunut kantarotuaan paremmin muiden rotujen joukkoon.
Kaikki eivät tähän usko, eivätkä itse kuriatkaan ole yhtä mieltä kansansa alkuperästä. Kurioiden kulttuurin sanotaankin nivoutuvan yhteen kaikesta sen ympärille, jolloin yhtenäisiä piirteitä eri paikoissa asuvista yhteisöistä on vaikea löytää. Yleisellä tasolla kuriat tapaavat muodostaa tiiviitä ja läheisiä yhteisöjä, jotka koostuvat korkeintaan paristakymmenestä yksilöstä, näissä joukoissa rotukirjo voi olla hyvinkin sekalainen. Heidän tarpeensa ovat yksinkertaiset eikä ole kurialle tyypillistä murehtia menneitä tai tulevaa, vaan he elävät päivä kerrallaan.
Kuriat ovat melko monimuotoisia ja heitä tapaakin kaikenlaisia eri ääripäitä: on pieniä ja suuria, hoikkia ja raskasrakenteisia, pitkäturkkisia ja lyhytturkkisia, hännättömiä ja hännällisiä. Tavallisesti he ovat ruskeansävyisiä, luppa- tai pystykorvaisia ja kippurahäntäisiä. Kurioilla ei myöskään ole omia yhteisöjään, vaan he tuntuvat elävän joko örkkien tai ihmisten kanssa heidän tapojaan mukaillen. Kurioilta tuntuu puuttuvan monille muille roduille tyypillinen tapa arvostaa omaa rotuaan muita enemmän. He ovat hyvin uskollisia ja pitävät tärkeät henkilöt lähellään, mutta sen sijaan että muodostaisivat tällaisia siteitä sukunsa tai rotutovereidensa kanssa, he solmivat loppuiän kestäviä suhteita ystäviin ja tovereihin. Heille onkin tavallista kutsua ystäviään veljiksi ja sisariksi, riippumatta sukulaissuhteesta.
Kuriat ovat monipuolisia ja istuvat lähes mihin tahansa työhön tai asemaan kun heidät siihen opettaa. He eivät kuitenkaan ole erityisen näppäriä sormiltaan, onkin hyvin harvinaista nähdä kuriaa esimerkiksi vaatturina tai sepän työssä. Tämän rodun erikoisin piirre lienee se, että he ovat täysin kyvyttömiä magian suhteen – he kykenevät vain ja ainoastaan käyttämään maagisia esineitä. Usein kuriat suhtautuvat magiaan peläten sitä, kun eivät kykene kokemaan sitä samalla tavalla kuin muut.
Kurioiden elinkaari on lyhyt, noin 60 vuotta, he ovat kuitenkin jo ennen 10 ikävuotta hyvinkin aikuisen näköisiä ja kykenevät tekemään töitä ja toimimaan kuin muut, joskin henkisesti he aikuistuvat vasta 20 vuotiaina eivätkä nuorina viihdy yksin vaan kaipaavat toverien tukea. Kuriat voivat saada jälkeläisiä örkkien kanssa, joskus harvoin on kuultu myös kurian ja malkinin risteytyksistä. Puolikuria elää useimmiten lyhyemmän elinkaaren kuin puhtaat kuriat.
Kurioita tapaa Raunassa runsaasti, heitä näkee myös paljon ”laivakoirina” ja satamatyöläisinä, kuin myös örkkien klaaneissa he ovat melkoisen tuttu naama.
Örkki
Taistelijat, puunhakkaajat, pursimiehet, sotaherrat.
≫
Karskit palkkasoturit, pelottavat katutappelijat ja kivenkovat egot.
≫
Tatuoidut hauikset ja veriset suupielet, karheat kädet ja nyrkkiraudat, runnotut nuijat ja nahkanutut.
Tämän rodun tunnusomaisin piirre lienee ylähuulen päälle alaleuasta työntyvät kulmahampaat, jotka ovat örkille kuin kallisarvoisin perintökalu. On suuri loukkaus katkaista örkin syöksyhammas, myös vahingossa murtunut hammas on heille arka puheenaihe. Örkit ovat pitkiä ja vahvarakenteisia, heidän koko ulkonäkönsä huokuu voimaa. Heidän ihonsa on usein tumma ja maanläheinen sävyltään. Örkit ovat olemukseltaankin karskeja ja rujoja, eikä heitä ihan heti voi kuvitella hoveihin mekkojen ja viittojen pukemina.
Örkit ovat alkuperäinen osa Raunaa, mutta rotu on silti pysynyt melko vähälukuisena. Osasyy lienee örkkien vähäisessä syntyvyydessä, osa heidän klaanikeskeisessä elintavassaan. Örkit sietävät hyvin säänvaihteluita eivätkä välttämättä talvisinkaan käytä sen kummempia vaatteita. Sen sijaan heidän vahvat kehonsa tapaavat kuluttaa normaalia enemmän ja heillä on pohjaton ruokahalu.
Perinteiden mukaan örkit elävät heimoissa, jotka koostuvat muutamasta perheestä jotka sitten nivoutuvat yhteen sukupolvien saatossa. Nämä heimot ovat melko tarkkoja reviireistään eivätkä päästä vieraita huvikseen kylään, he pitävät vaihdantataloudesta ja usein se onkin heidän elinkeinonsa omavaraisuuden lisäksi. Örkit ovat luonnostaan taitavia sotureita, mutta koska he ovat myös jääräpäisiä ja päättävät itse syynsä taistella, ei heitä juurikaan tapaa sotilaina tai vartijoina. He eivät ole järin tarkkoja tai kärsivällisiä mikä vaikuttaa myös ammatinvalintaan. Örkkien keskuudessa tapaa muita rotuja enemmän naisia samoissa töissä kuin miehiä, eikä sukupuolissa ole hirveästi eroja vahvuudessa ja koossa.
Örkit elävät parhaimmillaan 150 vuotiaiksi, heille on tavallista että lapsia syntyy harvoin ja varsinkin klaaneissa se on vain johtajan oikeus. He pystyvät kuitenkin lisääntymään kaikkien rotujen kanssa, poislukien raviinit. On myös melko tavallista että puoliörkki kykenee lisääntymään puhtaiden örkkien kanssa, tehden joistakin suvuista vielä aavistuksen oudomman näköisiä.
Kuten sanottua, örkkejä on Raunassa jonkin verran, mutta kaupungeissa he eivät ole niin yleinen näky. Klaanienkin ulkopuolella elävät yksilöt ovat usein jonkin sortin kiertolaisia.
Valohaltia
Kirjailijat, kauppiaat, ompelijat, taiteilijat.
☼
Metsien hiljaiset vartijat, kauniit hovitanssijat ja karismaattiset kosiskelijat.
☼
silkkikaavut ja hopeoidut tikarit, loputtomat kirjastot ja kaikuvat salit, pitkää ikää ja kalseat välit.
Sankat metsät eivät ole ehkä optimaalisin paikka asumuksille, mutta se tekeekin haltioista ainutlaatuisen rodun. He ovat kasvaneet luonnon osana niin tiiviisti että heitä kutsutaan puun kansaksi. Valohaltiat ovat hoikkia ja siroja, pitkät suorat hiuksensa ja kuulas ihonsa usein vaalea sävyltään. Valohaltiat ovat taitavia maageja, heidän ulkonäössäänkin tuntuu olevan jotain tarunomaista.
Nämä metsien suojelijat ovat tavanneet elää omissa yhteisöissään metsissä ja laaksoissa, vasta parin haltiasukupolven ajan on heitä alettu nähdä myös muissa kaupungeissa. Metsien uumenistä löytyvät haltiakaupungit ja kylät saattavat olla useita tuhansia vuosia vanhoja. Heidän rotunsa on pitänyt metsistä huolta kasvattamalla ja hoitamalla niitä, kuin myös estäneet metsien ja niittyjen raivaamisen asutusten tieltä. Valohaltioille on tyypillistä elää rauhallista ja verkkaista elämää tieteiden ja taiteiden parissa, he harvemmin viihtyvät isojen kaupunkien kiireen ja metelin keskellä. Nämä haltiat myös katsovat muita usein nokanvarttaan pitkin, eivätkä välitä olla tekemisissä vaikkapa karskin örkin tai liian tuttavallisen kääpiön kanssa.
Valohaltioiden historiassa on suuri tahra, josta nykypäivän valohaltiat eivät välitä puhua ja usein pesevätkin kätensä siitä vähin äänin. Kun haltiarotu alkoi jakautua, leimasivat suuret haltiasuvut nämä tummeemmat yksilöt likaisiksi ja viallisiksi. Lopulta kävi niin että sysihaltioita ei enää otettu tosissaan vaan he saivat elää muista haltioista erillään ja tehdä työkseen kaiken sen, jota nämä aristokraattiset suvut eivät kokeneet arvolleen sopivaksi. Sysihaltioista tuli valohaltioiden palvelijoita ja hylkiöitä. Kun ensimmäisen kerran otettiin käytäntö jossa sysihaltia oli alamaisen sijaan omaisuutta, syttyi kapina joka oli tuhota valohaltioiden pyhän kaupungin. Valohaltiat olivat joko niin ylpeitä tai häpeissään teoistaan että antoivat sysihaltioiden paeta. Vielä nykypäivänäkin on näitä valohaltiasukuja, jotka haikailevat vanhoja hyviä aikoja, joskin suurin osa myöntää esi-isiensä virheen.
Valohaltiat eivät ole kovin vahvoja, joten jos he päätyvät esimerkiksi soturiksi ovat he esimerkiksi jousiampujina tai ratsumiehinä. He ovat kuitenkin päteviä moneen eri ammattiin, joskin työtä pelkäämättömiä he eivät aina ole, vaan saattavat olla hyvinkin ylpeitä ja nättinokkaisia. He usein pitävät omaa kulttuuriaan paremmassa arvossa kuin muita ja ilahtuvat kohdatessaan muita intellektuelleja yhteisöjä.
Valohaltiat elävät pitkän elämän, joskus jopa 300 ikävuoteen asti, he voivat lisääntyä sysihaltian, ihmisen, örkin ja joskus jopa kääpiön kanssa. Haltia-kääpiöt ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia ja usein jopa saduiksi leimattuja ilmestyksiä. Valohaltiat suhtautuvat puolihaltioihin melko nuivasti eivätkä välitä ottaa heitä yhteisöihinsa elämään tavallisten haltioiden kanssa. Sysihaltioihin valohaltiat suhtautuvat epäillen ja näiden rotujen suhdetta kuvataankin usein monimutkaiseksi.
Valohaltioita elää Raunan metsissä suhteellisen paljon, pääasiassa he ovat omissa haltiayhteisöissään mutta jonkin verran heitä asuu myös näiden ulkopuolella.
Sysihaltia
Tutkijat, seikkailijat, parantajat, loitsijat.
☾
Erämaiden vaeltajat, villieläinten suojelijat, kotoisten majatalojen pitäjät.
☾
Paikatut puuvillapaidat, harvinaiset yrtit ja monimutkaiset rohdot, parkkiintuneet kädet ja kaninkolot.
On vähän kiistanalaista, onko sysihaltia edes oma rotunsa vai vain ulkonäöllinen poikkeama. Nämä haltiarodut ovat kuitenkin jakautuneet niin erilleen että niistä voi enää harvoin puhua yhtenäisellä termillä haltia.
Sysihaltia muistuttaa muuten paljonkin vaaleaa kantarotuaan, mutta heidän ihonsa ja hiuksensa ovat tummat. Sysihaltiat ovat myös alkaneet olla rakenteeltaan raskaampia ja vähän jopa rujompia. Hekin ovat metsässä viihtyvä kansa joka vartioi asuinsijaansa asiattomilta kävijöiltä, mutta heille myös metsän eläimet ovat tärkeitä. Valohaltioiden syrjiminä sysihaltiat ovat alkaneet asuttaa soita ja rämeitä, vuoria ja kuivia aroja, sopeutuen hyvin vaikeampiinkin olosuhteisiin. He tapaavat olla kestäviä ja tarkkasilmäisiä, taitavia eräilijöitä ja luonnontuntijoita, jotka nivovat elinkeinonsa taitavasti omiin vahvuuksiinsa. Sysihaltiat ovat luonnoltaan epäileväisiä, mutta ansaitusti pitävät vieraista ja ovat puolestaan luotettavia ja rehellisiä.
Sysihaltioiden menneisyys on kokenut synkkiä aikoja. Haltiarodun alkaessa jakautua, päätyivät nämä tummahipiäiset haltiat usein kalpeamman haaran työläisiksi ja palvelijoiksi. Haltioiden pääkaupunki oli vaarassa tuhoutua, kun vuosisatoja sitten sysihaltiat kapinoivat ja polttivat osan kaupungista – nämä sysihaltiat joko kuolivat liekkeihin tai pakenivat metsiin, mutta siihen päättyi valohaltioiden yritys orjuuttaa sysihaltiat. Nykypäivänä nämä kaksi haltiarotua välttävät toisiaan, eläen pitkälti erillään, jotkut yhä kaunaa kantaen. Sysihaltiat arvostavatkin omaa vapauttaan ja tahtoaan.
Sysihaltiat loistavat monessa ammattiryhmässä, mutta erityisen lähellä heidän sydäntään on eläintenhoito, rohtoparantaminen, yrttien kerääjä ja jalostaja, sekä muut alat jotka liittyvät jotenkin heidän juuriinsa metsissä ja luonnossa. Tummanpuhuvat haltiat eivät ole järin hyviä raskaammissa töissä, hoikka ja kuiva fysiikkansa ei ole ihan sitä varten luotu. Kantahaltian ohella sysihaltiat ovat taitavia maageja, liittäen tämänkin usein jollain tapaa luontoon.
Sysihaltiat elävät pitkän elämän aina jopa 300 ikävuoteen saakka, he voivat lisääntyä valohaltian, ihmisen, örkin ja kääpiön kanssa, eivätkä he suhtaudu puolirotuisiin sen kummemmalla epäilyllä kuin muihinkaan vieraisiin.
Sysihaltioita elää Raunan synkemmillä seuduilla yllättävän paljon, lisäksi heitä elää jonkin verran myös muiden yhteisöjen kanssa.
Raviini
Matkaajat, tarinankertojat, vakoojat, kartanlukijat.
⋗
Erämaiden vaeltajat, villieläinten suojelijat, kotoisten majatalojen pitäjät.
⋗
Nahkaremmit ja kilisevät kolikot, pähkinänkuoret ja maan multa, karttojen reunat ja irronnut sulka.
Tämä mystinen lintumainen rotu on saapunut Raunaan laivojen mukana, eikä saarella eläkkään vakituisesti kuin korkeintaan muutamia kymmeniä. He ovat kooltaan pieniä, jopa kääpiöitä lyhyempiä ja erittäin kevytrakenteisia. He muistuttavat hyvin paljon tavallista lintua, mutta heidän siipensä ovat pienemmät ja siipien kärjissä on kolme sormea. Heidän sulkapeitteensä tapaa olla ruskean ja harmaan eri sävyjä, erilaisia kuvioita ja esimerkiksi töyhtöjä on runsaasti. Raviinit eivät kykene lentämään, vaan siipisulat ovat jääneet lyhyiksi ja liian taipuisiksi. Sen sijaan kevyt rakenne antaa heille kyvyn hypätä paikallaan hyvinkin korkealle, eivätkä he sulkapeitteineen vaadi vaatteita muuten kuin talven kylmimpään aikaan. Raviinit suosivat erilaisia taskullisia vöitä ja liivejä, jotkut yksilöt käyttävät jopa pieniä kenkiä, joskin heidän lintumaiset jalkansa vaativat hieman erilaiset monot joita ei tavan vaatturilta saa. Raviinit ovat kovia puhumaan ja ovatkin usein melkoisia juoruajia ja tarinankertojia, heitä käytetäänkin kaikenlaisissa eri töissä joissa tästä ominaisuudesta on apua, aina hovinarreista hämärähommiin asti.
Raviinit elävät monesti omien vanhempiensa tai sisarustensa kanssa kiertäen maita ja mantuja, pysähtymättä pitkiksi ajoiksi oikein mihinkään. He tapaavatkin valita ammatteja joissa he saavat kulkea mielensä mukaan tai liikkua jonkin seurueen osana. He ovat niin kevytrakenteisia että jotkin asiat ovat yksinkertaisesti mahdottomia, kuten sukeltaminen tai kaivoksilla työskentely. Raviinista ei saa tekemälläkään soturia, mutta he ovat nopeita ja ketteriä, äänettömmiä hiippailijoita, joista on moneen touhuun. Raviinit ovat hyvin vähäruokaisia ja yleensä pystyvätkin elämään vailla vakituista työtä, selviten yksinkertaisimmillaan luonnosta löytämällään ravinnolla. Kaupungeissa raviineja pidetään vähän outoina eksentrikkoina, joilla on ihan oma tapansa elää.
Raviinit kuuluvat lyhytikäisiin rotuihin eläen vanhimmillaan 90 vuotiaiksi, mutta he ovat alttiita sairauksille ja hoitamatta jääneet taudit tulevatkin usein vanhalla iällä kummittelemaan. Raviini kykenee tiedettävästi lisääntymään vain muiden raviinien kanssa, mutta ulkomailla on kuultu sauriaanin ja raviinin jälkeläisistä. Raviininainen synnyttää yleensä yhdestä kolmeen munaa, joiden koko vaihtelee määrästä riippuen. Munia haudotaan yleensä pesämäisessä pedissä, mutta sitä voi kantaa myös hyvin eristetyssä kantoliinassa. Poikaset ovat kuoriuduttuaan hyvin haavoittuvaisia ja avuttomia, mutta ovat jo muutamassa kuukaudessa kykeneviä liikkumaan muiden mukana. Raviini alkaa olla aikuinen noin kymmenvuotiaana. Raviinien lisääntyminen poikkeaa muista roduista myös siinä, että he munivat vain kevätaikaan, näin munat ja poikaset eivät kärsi talven kylmyydestä.
Raviineja näkee Raunassa harvemmin, mutta ne eivät suoranaisesti yllätä vaikka suurempikin joukko kävelisi vastaan, sillä he kulkevat usein kauppalaivojen mukana.
Sauriaani
vAELTAJAT, TIETÄJÄT, VAATTURIT, VELHOT.
✧
kAUAS KOTOAAN MATKANNEET, AARTEIDEN JA TIETEIDEN METSÄSTÄJÄT, KAIKKIALLA VIERAAT.
✧
aRPISET SUOMUT JA RAUTAINEN MIEKKA, SYNKKIIN JÄRVIIN LASKETUT SIIMAT, VAIETUT SALAT JA YRTTIEN VIINAT.
Monet pelästyvät kohdatessaan sauriaanin ensimmäistä kertaa. Tai toisella kerralla. Kolmannellakin. Sauriaanit voivat olla joskus hyvinkin eläimellisen näköisiä ja kävellä vastaan neljällä jalalla vailla minkäänlaista viitettä sivistyksestä. Toisinaan sauriaani voi olla kenkien, kaavun, hatun ja repun verhoama seikkailija joka tulee kartan kanssa kysymään suunnistusapua. Sauriaaneista tiedetään yleisellä tasolla kovin vähän, sillä Raunassa heitä ei tiedettävästi ole. Joskus satunnainen sauriaani rantautuu saarelle ja sekös saa maalaisjuntit kohisemaan. Sauriaanit ovat ulkonäöltään erikokoisia ja erimuotoisia liskohybridejä, he ovat yleensä jonkin ruskean sävyisiä vaihdellen punaisesta jopa sinertävään. Kovin kirkkaanvärisiä eivät heidän suomunsa kuitenkaan ole. Suomut peittävätkin heidän koko kehonsa, joillakin yksilöillä saattaa olla myös pieniä sulkia pään ja selän alueella. Sauriaanilla on neljä sormea ja vahvat kynnet, jotka he saattavat jopa teroittaa teräviksi. Tiedetään että sauriaanit ovat kotoisin lämpimistä maista, joten he kärsivät jonkin verran kylmää Raunassa ja ovat kesäaikaankin usein vaatetettuja.
Sauriaanit ovat hyvin jääräpäisiä ja kovia luonnoltaan, heidän ruumiinrakenteensa usein määrittääkin sen mitä he tekevät työkseen. Jotkut ovat sotureita, seppiä ja kalastajia, toiset taas viestinviejiä, aarteenetsijöitä tai vaikka kirjailijoita. Heissä virtaa myös magian veri, joten he ovat taitavia maageja ja loitsijoita. Sauriaanit kulkevat harvoin suurissa joukoissa eivätkä usein asetu muiden kanssa asumaan, vaan he liikkuvat joko yksin tai pienen ryhmän mukana. He luottavat parhaiten omaan arvostelukykyynsä, mutta he ovat kyllä älykkäitä eivätkä luule pystyvänsä mihin tahansa omin päin.
Sauriaanit sietävät sairauksia ja tauteja hyvin, sairastuen vain harvoin edes tavallisiin kuume- ja nuhatauteihin. Myös monet myrkyt eivät vaikuta heihin joko ollenkaan tai läheskään niin voimakkaasti kuin olisi tarkoitus.
Sauriaaneilla on luonnollinen vietti lähteä vanhempiensa luota jo muutaman vuoden ikäisenä, selviytyen yleensä omillaan luonnossa. Itsenäistyessään he ovat usein vielä pieniä ja keskenkasvuisia, jolloin heidät voi helposti sekoittaa tavalliseen eläimeen. Luonto onkin suonut niille oman selviytymiskeinon: sauriaanilapsella on 1-10 ikävuoden ajan selässään piikkimäiset nystyrät, joiden myrkky aiheuttaa ihokosketuksessa kihelmöintiä ja voimakkaan kivuntunteen. Sauriaanit ovat itse immuuneja tälle myrkylle, eikä se ole muillekkaan hengenvaarallista, vaikka reaktio onkin voimakas. Sauriaanit elävät arviolta 150 vuotiaiksi mutta on kuultu myös henkilöistä jotka ovat lähemmäs 300 vuotta vanhoja. Sauriaanit lisääntyvät vain sauriaanien kanssa, mutta on kuultu että sauriaani olisi synnyttänyt puoliraviineja. Sauriaaninaisen raskausaika on pitkä, 10 kuukautta, jonka jälkeen se munii yhden suuren munan, jota haudotaan hartaasti seuraavat 6 kuukautta. Koska sauriaanit tulevat lämpimistä maista joissa ei talvea tunneta, voivat he munia myös talvisin, mutta munat ovat hyvin kylmänarkoja.
Tietojen mukaan Raunassa ei elä yhtään Sauriaania vakituisena asujarotuna.